1930-luku

Ensimmäinen puheenjohtaja (säännöissä ylimelamies) Osmo Korvenkari (ent. Gröndahl) johti seuraa lähes yhtäjaksoisesti vuoteen 1966. Alussa päätoimintamuotona oli ratakilpamelonta. Kilpailulautakunta järjesti sarjakilpailuja ja seuraotteluita, huvitoimikunta piti juhlia ja varmisti taloutta. Kanootit alussa kilpamalleja, osa suunniteltiin ja rakennettiin omin voimin. Retkeilyä harrastettiin alusta asti, joskin aktiivisin vaihe alkoi vasta 1970-luvulla. Toimi aluksi vuokratiloissa.

Vuosilukujen yhteyteen sijoitetaan kuvia...mitä nyt sitten sattuu löytymäänkään...

1939

Vuonna 1939 seuran 21 jäsenellä oli 15 kanoottia, joista vain kaksi retkimallia.

1942

Uimakoulutoiminta alkoi, 1942 promovoitavia uimakandidaatteja ja -maistereita oli 85. Sotavuosina melonta jäi nuorison harteille.

1949

Vajan rakentaminen aloitettiin.

1950

Vaja valmistui valtavin talkooponnistuksin ja vihittiin käyttöön 15.6.1950. Velkataakasta tuli pitkä rasite. Koska kanootteja oli vähän, rakennukseen mahtui pukuhuoneiden ohella kerhotila, joka oli ympärivuotisessa käytössä. Aktiivinen kilpailutoiminta jatkui 50-luvulla. Kanootit tuotiin nyt ulkomailta, eikä varsinkaan junioreilla ollut niihin aina varaa.

1951

Ensimmäinen kanadalaiskanootti eli inkkari nähtiin Marjaniemen vesillä.

1952

Olavi ”Jampero” Ojanperä meloi Helsingin olympialaisissa pronssia kanadalaisyksiköllä 1 000 metrin kisassa.

1960-luku

1960-luku oli yleisesti melontaharrastuksen taantumisen aikaa. Melontakilpailuja seura järjesti vielä 1960-luvullakin, mutta sen lopulla painopiste siirtyi tikanheitto- ja koronakisoihin.

1961

Jäsenillä ja seuralla oli yhteensä 39 kanoottia, joista seuralla kolme kanadalaista, viisi kaksikkoa ja yksikkö.

1962

Sodanaikaisten tyttö- ja poikaosastojen tilalle perustettiin nuorisojaosto, mutta nuorten omatoiminen harjoittelu tärveli kaluston.

1966

Valittiin radikaalisti nuortunut hallitus. Keski-ikä ennen 40–45, nyt alle 20. Vajaan tehtiin tilaa painonnostovälineille ja pingispöydälle.

1967

Jäseniä oli 113.

1970

Jäseniä oli enää 9.

1971

Jäsenmaksut jäivät perimättä ja toiminta oli lamassa.

1972

16.2.1972 yleinen kokous käsitteli seuran lakkauttamista. Päätettiin, että ei lakkauteta. Vastuuta seuran pelastamisesta ottivat mm. ansioituneet kilpamelojat Hilkka ja Jampero Ojanperä. Aloitettiin keskiviikkoillat, joihin kutsuttiin uutta väkeä tutustumaan melontaan konkarien opastuksella. Toiminnan painopiste siirtyi kunto- ja retkimelontaan. Iltalenkeillä alkoi käydä yhä useampi meloja.

1978

Vajan kerhohuoneesta luovuttiin ja tilalle tuli kajakkipaikkoja. Käyttöön otettiin kajakkien käyttömaksujärjestelmä. Hikiviivasto tuli käyttöön.

1979

Seuralla oli 22 uutta ja 10 vanhempaa kanoottia, jäsenten kanootteja 38.

1980-luku

Alkoi jatkuvan kasvun aika. Kauko- ja lähiretket yleistyivät. Talkoot, buffa ja nuorisotoiminta vauhdissa. Kulttuurijaosto toimi muutaman vuoden, uimahalliharjoitukset alkoivat. Pärekori syntyi lähiseudun kunto- ja retkiseurojen yhteistyöelimeksi.

1980

Ensimmäinen Pääkaupunkimelonta nousi yli sadalla osanottajalla Suomen suurimmaksi kuntomelontatapahtumaksi. Jäseniä oli 274.

1981

Tehtiin ensi kerran vaativa meriretki Virolahdelta Marjaniemeen.

1983

Järjestelmällinen koski- ja poolotoiminta alkoi. Uusien jäsenten valmennus parani: jäseneksi pääsi vasta kolmen keskiviikkoillan jälkeen ja kaikille jaettiin tulokasohjeet.

1985

Seura juhli 50-vuotista taivaltaan, jäseniä oli lähes 500. Hilkka ja Jampero Ojanperä osallistuivat ensimmäiseen Suomi Meloo -viestiin Iisalmesta Kotkaan. Sen jälkeen MaMe on osallistunut tapahtumaan vuosittain. Haave uudesta suuremmasta vajasta ei toteutunut, mutta kajakkivarastoa laajennettiin ulkoaitauksella.

1985–1995

Jäsenmäärä oli 500 – 600.

1990

Aloitettiin kolmen illan tulokaskurssit. Lähinnä uusille jäsenille tarkoitetut viikkomelonnat aloitettiin 1990-luvun alkuvuosina.

1991

Yhteistyö Viipurin Turistiklubin melojien kanssa alkoi. Koskijaosto aloitti säännölliset viikkomelonnat Kymijoella.

1992

Koskijaosto vuokrasi oman tukikohdan Pernoonkoskelta. Koskimelojat menestyivät kilpailuissa. Kilpamelonta elpyi nuorten harrastuksena 1990-luvun alussa, menestyksen kruunasivat Irina ja Miika Kuhan SM-mitalit.

1997

Suomen Kanoottiliitto nimesi MaMen vuoden retkimelontaseuraksi, jäseniä oli 631. Kajakkien korjaaminen keskittyi Vuosaaresta vuokratulle pajalle.

2000-luku

1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun vuosina tasaisen aktiivista toimintaa: seura valmensi kilpamelojia ja järjesti melontakisoja. Nuoriso-, koski- sekä retkimelontaan riitti harrastajia, ja viikkomelonnat vakiintuivat.

2002

MaMen Marjaana Ahtiainen sai EM-kultaa freestylemelonnassa. Marjaniemen vesiltä -tiedote voitti Meloja-lehden seuralehtikisan. Jäseniä oli 709.

2005

Jäseniä oli 828.

2006

Koskijaosto erosi omaksi seurakseen, syntyi Kohina ry.

2007

Uudistettuun ulkoaitaukseen pystytettiin kajakkikatokset. Hankkeessa tehtiin liki 2 000 talkootuntia. Kilpajaoston toiminta hiipui.

2008

Peruskurssien ilmoittautuminen keskitettiin vajalle yhteen päivään. Melakoulu alkoi yhden illan kestävinä jatkokoulutusjaksoina. Nuorisotoiminta lopahti vetäjien puutteeseen.

2009–2010

Talvella remontoitiin vajan yhteydessä ollut talonmiehen asunto pukuhuoneiksi. Seuran tiedotteen vuotuiset ilmestymiskerrat laskettiin neljästä kahteen, netin ja sähköpostin roolit viestinnässä korostuivat. Vuosina 2008–2009 seuran pääosin 1930-luvulta peräisin olevat säännöt uudistettiin vastaamaan 2000-luvun vaatimuksia.

2013

Kuntojaosto aloitti toimintansa ja harjoitteli kahdesti viikossa. Toimintaehdotuksia kartoitettiin jäsenkyselyllä. Jäseniä oli 742.

2014

Jäsenseminaarissa pohdittiin toiminnan näkymiä ja haasteita. Tärkeimmät toimintamuodot olivat retki-, virkistys- ja kuntomelonta sekä koulutus. Pääkaupunkimelonnan osanottajamäärä oli vakiintunut sadan paikkeille, ja yhteistyö Viipurin Turistiklubin kanssa jatkui. Jäseniä oli 782, seura omisti 109 kajakkia ja yksityisiä kajakkipaikkoja oli 100.